Yleinen

Omat häät on usein suurin yhdessä perheen ja ystävien kanssa järjestettävä juhla.  Puolison ja läheisten tuen lisäksi häiden järjestäminen vaatii aina hyvän ja selkeän suunnitelman. Kokosimme Bigture.fi -toimituksen kanssa hääkalenterin morsiusparin avuksi. Kalenteri sisältää pieniä tehtäviä vuoden jokaiselle viikolle sekä hyödyllisiä linkkejä häiden suunnittelun ja...

Muotokuvauksen järjestäminen ulkona vaativat niin kuvaajalta että kuvattavalta paljon ennakkotyötä. Silloin pitää ottaa huomioon niin sää, mahdolliset kuvausluvat sekä paikan monipuolisuus kuvaukselle. Hyvä nyrkkisääntö ulkonakuvaamiseen on se, että vältä turhia siirtymisiä kuvauksissa. Näin aikaa ei kulu turhiin siirtymisiin vaan jää itse kuvaustilanteeseen. Siksi suosittelemme tiiviimpään kuvausaikatauluun...

Tunnelmallisia henkilökuvia valokuvatessa oikeanlaisen kuvauspaikan tärkeyttä ei voi kyllin korostaa. Onneksi Helsinki tarjoaa valokuvaajalle lukuisia upeita sisätiloja - muun muassa koko joukon toinen toistaan kauniimpia kahviloita.  Kokosimme yhteen suosikkimme Helsingin ydinkeskustassa ja kerromme, mitä kuvauksissa kannattaa huomioida. ENNEN KUVAUKSIA Muista nämä, ennen kun lähdet kahvilaan kuvailemaan. a) Kysy...

Olet sitten fyysikko, arkkitehti, bloggaaja, kokki tai toimittaja, tarvitset todennäköisesti valokuvia itsestäsi. Kuvia tarvitaan esimerkiksi sosiaalisen median profiileihin, kotisivuillesi sekä jaettavaksi medialle ja yhteistyökumppaneille. Kuvia ei tarvitse olla valtavasti - kun kuvat ovat laadukkaita, viisi hieman erilaista riittää. Kun suunnittelet kuvauksen hyvin ja valmistaudut siihen huolella,...

Kaksi vuotta sitten Laura Paananen teki keikkaa valokuvaajana oman päivätyönsä ohessa. Joskus keikkatarjouksia tuli sen verran, ettei aikaa tarjouksien vastaanottamiselle toisen työn ohella  ollut riittävästi. Syntyi  ajatus. Mitäpä jos asiakkaan ei tarvitsi etsiä uutta valokuvaajaa kerta toisensa jälkeen? Mitäpä jos asiakas näkisi jo valmiiksi, vastaako valokuvaaja juuri...

Kaipaatko ideoita tuleviin häihisi tai haluaisitko saada parempia valokuvia rakkaasta lemmikistäsi? Inspiraatiota etsivän kannattaa suunnata Instagramiin - aloita vaikka näistä Bigturen toimituksen suosikeista! Palvelumme kategorioiden mukaan koostetut 50 upeaa tiliä antavat lukuisia ideoita myös oman Instagram-tilin suunnitteluun. Mallia voit ottaa vaikkapa taidokkaasta sommittelusta ja kuvien rajauksesta...

Suositut tilit keräävät valtavasti seuraajia ja suurin syy on usein laadukkaassa sisällössä. Yhtenäisen ja visuaalisesti vaikuttavan Instagram-tilin luominen on monen hyvin suunnitellun asian summa. Mikä tekee Instagram-tilistä sitten kiinnostavan ja miten tuottaa laadukkaasti omaa sisältöä? Mieti, millainen olet ja mitä tavoittelet Aivan ensimmäiseksi kannattaa pohtia sitä, mistä...

Valokuvaajien markkinapaikka Bigture perustettiin tavoitteena voittaa valokuvauspalvelun ostamiseen liittyvät haasteet. Haasteet koskettavat sekä valokuvaajia että kuluttajia – ne ovat toisaalta käytännöllisiä, toisaalta ne kumpuavat laajemminkin valokuva-alaa koskevista muutoksista. "Valokuvaajat eivät ole aikoihin rajoittuneet pelkkiin kivijalkamyymälöihin, ja näin ollen kuvaajien tavoittaminen on muuttanut muotoaan. Toisaalta laitteistojen hintojen...

Syksyinen Helsinki hehkuu lämpimissä väreissään, toisaalta koleassa ja harmaassa maisemassa on melankoliaa ja haikeutta. Valokuvaajalle Helsinki tarjoaa paljon upeita kuvauskohteita. Syksyllä valo on pehmeämpää ja merellinen ympäristö muuttaa jälleen muotoaan. Yhteistä lokaatioille on luonnon ja kaupungin tiivis liitto – luonto on Helsingissä lähes kaikkialla aivan...