Muotokuvaus

 Bigture.fi -toimitus haastatteli Iiro Rautiaista  ja kokosi vinkit onnistuneeseen hääpotrettien suunnitteluun! 1) Varaa potrettien kuvaukseen riittävästi aikaa. Hääpäivään kuuluu aina pieniä viivästyksiä, joten aikatauluihin on hyvä jättää hieman liikkumavaraa. Kun aikaa on riittävästi, pystytään haluamanne toiveet varmasti myös toteuttamaan ilman kompromisseja. Kuva: Iiro Rautiainen - Tutustu Iiron profiiliin täältä 2) Harkitse First...

Tapoja synnyttää blogisisältöä on yhtä monta kuin on bloggaajiakin. Joskus blogipostuksen idea lähtee tekstistä, toisinaan kuvista. Kuvatessa valmiiseen blogiaiheeseen kannattaa etukäteen miettiä tapoja, joilla kuvista saisi tekstiä tukevia ja mielenkiintoisia. Aihe ja teema Mistä aiheesta teksti kertoo? Mikä on koko postauksen teema? Aiheen ja teeman määrittäminen...

Muotokuvauksen järjestäminen ulkona vaativat niin kuvaajalta että kuvattavalta paljon ennakkotyötä. Silloin pitää ottaa huomioon niin sää, mahdolliset kuvausluvat sekä paikan monipuolisuus kuvaukselle. Hyvä nyrkkisääntö ulkonakuvaamiseen on se, että vältä turhia siirtymisiä kuvauksissa. Näin aikaa ei kulu turhiin siirtymisiin vaan jää itse kuvaustilanteeseen. Siksi suosittelemme tiiviimpään kuvausaikatauluun...

Tunnelmallisia henkilökuvia valokuvatessa oikeanlaisen kuvauspaikan tärkeyttä ei voi kyllin korostaa. Onneksi Helsinki tarjoaa valokuvaajalle lukuisia upeita sisätiloja - muun muassa koko joukon toinen toistaan kauniimpia kahviloita.  Kokosimme yhteen suosikkimme Helsingin ydinkeskustassa ja kerromme, mitä kuvauksissa kannattaa huomioida. ENNEN KUVAUKSIA Muista nämä, ennen kun lähdet kahvilaan kuvailemaan. a) Kysy...